Etelä-Saimaa 5.3. 04:00
Parikkalan isoista investoinneista syntyvät poistot heikentävät seuraavia talousarvioita. Kunta joutunee ottamaan myös lainaa.
ANSSI KEMPPINEN
PARIKKALA. Parikkalassa ryhdytään tekemään talouden tervehdyttämisohjelmaa. Parikkalan uuden kunnanjohtajan Hans Olanderin mukaan tämän vuoden talousarvio täytyy avata.
- Esimerkiksi verotulot on arvioitu Parikkalassa liian suuriksi.
Olanderin mukaan talouden alamäki on notkahtanut voimakkaasti ja nopeasti, ja se on myös yllättänyt kuntaihmiset täydellisesti.
Parikkalan iso investointiohjelma heikentää myös kunnan taloutta.
- Kun investointien 1,5 miljoonan euron poistot alkavat, ne näkyvät talousarvioissa. Katetta pitäisi olla silloin saman verran.
Olanderin mukaan uusia investointeja ei ryhdytä nyt tekemään, eikä suuria investointeja ole myöskään näköpiirissä.
Olanderin mukaan on myös mahdollista, että kunnan palvelutasoa joudutaan arvioimaan uudestaan. Uusi kunnanjohtaja odottelee myös valtion kevään ratkaisuja.
- Valtionosuusjärjestelmän kautta voidaan odottaa jotain positiivista myös Parikkalalle.
Olander toteaa, että valtuustolla on tiukan talouden takia edessä kova taistelu. Talouden uusi strategiatyö lähtee käsittelyyn jo seuraavaan kunnanhallituksen kokoukseen.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti